MIKÄ HAISEE

Ilpo Talka | 22.9.2017 18.18

Joskus kuulee sanottavan, että juttu haisee. Sillä tarkoitetaan, ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää, jotakin piilotellaan. Veteraanimersumme oli tallissa viikon seisomassa. Sitä ennen poikani oli käynyt sillä hirvijahdissa koiran kanssa. Avasin auton oven imuroidakseni koirankarvat pois. Ihmettelin hajua, joka tuli vastaani ja mieleeni tuli, onko Jarppi tehnyt tarpeensa jonnekin. Mitään ei kuitenkaan sisältä löytynyt kunnes avasin takaluukun, jonka alta vasta todellinen löyhkä tuli vastaan; avasin mustan jätesäkin, josta pilkotti kaksi hirvensorkkaa luineen. Poikani oli unohtanut koiralle kaluttaviksi tarkoitetut koivet viikoksi takakonttiin! ”Saalis” päätyi tietysti oitis roskapönttöön, jonka toivoin pian tyhjentyvän. Kerrottuani asiasta öljynvaihdon yhteydessä korjaamon asentajalle, pisti hän lappilaisittain vielä paremmaksi. Heidän korjaamolleen oli tullut Ruotsin puolelta talvella pakettiauto, joka ajettiin halliin. Parin päivän päästä alkoi korjaamolla tuntua outo haju. Syyksi ilmeni kaksi hirvenpäätä, jotka olivat unohtuneet syksyllä autoon. Jäätyneinä ne eivät aiheuttaneet hajua, mutta sulaessaan unohdus paljastui. Kerrottuani työpaikalla asiasta kollegani totesi, että onpa ”päätöntä touhua”! Osuvasti sanottu. Tällaiset sattumukset ovat pientä tilapäistä harmia aiheuttavia asioita, mutta jälkeen päin ne ovat elämää piristävää komiikkaa. Unohdukset eivät kyllä naurata, jos ne tuhoavat esimerkiksi auton sisustuksen hajullaan.

Kirjoittelen tätä tarinaa aivan Tornionjoen rannalla, nuorimmaiseni talon yläkerrassa. Muutimme tähän viikko sitten luovutettuamme vuokrakaksiomme uuden asukkaan tieltä pois. Katon valmistuttua talomme remontti jatkuu lattioiden osalta. Vesivangon jäljiltä vakuutusyhtiöt pesivät korvauksista kätensä, kuten osasimme odottaa. Olemme sopeutuneet tilanteeseen ja parempi niin. Valitamme päätöksistä, mutta odotukset eivät ole kovin suuret. Asumme nyt toisessa tilapäisasunnossa. Yläkerran ikkunoista avautuu ihana näköala ”Väylälle”, niinkuin paikalliset jokea kutsuvat. Ulkosauna lämpiää lähes joka ilta ja puissa on ruska. Mikäs meillä on ollessa. Erilaiset elämäntilanteet ovat rikkautta, jota ei vapaaehtoisesti aina ottaisi vastaan, mutta jotka vain tulevat, haluamme tai emme. Toivomme tietysti, että remontti edistyy ja pääsemme muuttamaan takaisin omaan kotiin.

Elokuussa vietimme 60-vuotispäiväämme sukulaisten ja joidenkin ystäviemme kanssa. Ne onnistuivat mielestämme yli odotusten. Vaimoni sisko miehensä kanssa huolehti muonituksesta ja ruoka maistui todella hyvältä. Luoja antoi todella kauniin sään Puolamajärven rannalle. Minulle pidettiin kauniita puheita ylisanoineen, mutta ehkä ne pyöreillä vuosilla ovat sallittuja. Mieleeni tulevat serkkuni sanat hänen  seittenkymppisillään: ”Elämä on lyhyt!” Ei ole samantekevää, miten elämämme käytämme. Jumala on tarkoittanut sen elettäväksi Hänen yhteydessään ja Hänen kunniakseen. Vaikka suuri osa siitä jo olisi kulunutkin ilman Häntä, ei ole myöhäistä ojentautua lähestymään Luojaamme Jeesuksen kautta, joka on todellisen elämän lähde. Oikeastaan meistä kukaan ei ole selvinnyt ilman Jumalaa tähän saakka, emmehän muuten olisi siinä, missä nyt olemme. Kysymys on vain siitä, hyväksymmekö me sen, että tarvitsemme Häntä kaikessa. Vähäpätöisin asia ei suinkaan ole iankaikkisuus, jonne meistä kaikki kerran siirtyvät. Maanpäällinen aika on rahtunen sen rinnalla.

Erilaisten maailmassa vallitsevien hajujen keskellä saamme Paavalin sanojen mukaan levittää Kristuksen tuoksua. Se on parasta, mitä kristitty ihminen voi saada aikaan. Tuoksu paranee ja saa uusia vivahteita rukouksessa vietetyn ajan, Sanan tutkistelun ja toisten uskovien kanssa vietetyn ajan merkeissä.  Ei muuta kuin tuoksuttelemaan!