Keski-Suomessa on seurakunta, jonka nimi on ”Elävät kivet”. Istuin kerran erään vanhemma saarnamiehen kanssa kahvilla lähellä kyseisen seurakunnan kokoontumistiloja. Nimi näkyi selvästi meidän pöytäämme. Ystäväni piti lyhyen raamattutunnin ”elävistä kivistä”. Pääopetus oli se, että kiven tekee eläväksi se, että se on rakennuksessa omalla paikallaan toisten joukossa.
Pietari kehottaa ensimmäisessä kirjeessään näin: ”Tulkaa Hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset tosin ovat hylänneet mutta joka Jumalan silmien edessä on valittu ja kallis. Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhrataksenne hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.” (2:4-5)
Seurakuntaa verrataan edellä rakennukseen, jonka kulmakivenä on Jeesus (Ef.2:20). Rakentaminen aloitettiin kulmakivestä ja siksi se oli tärkeä. Ihmisen elämän kulmakivenä tulisi olla Kristus. Hänen varaansa rakentaminen kestää elämän tuulet ja myrskyt. Mikä tärkeää, perustus kestää iankaikkisuuden päivään saakka. Kulmakivi sykkii elämää koko rakennukseen ja tekee toisetkin kivet eläviksi.
Apostoli Paavali käyttää rakennusvertausta ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille: ”Sen armon mukaan, jonka Jumala on minulle antanut, olen viisaan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, ja toinen rakentaa sille, mutta kukin katsokoon, kuinka rakentaa. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.” (3:10-11) Myöhemmin Paavali kuvaa, kuinka erilaisista aineksista rakennus voidaan tehdä. Lohdullista on, että vaikka rakennus tuhoutuisi, pohja kestää, jos se on oikea. Kuinka moni ihminen rakentaakaan elämänsä vääristä aineksista ja usein perustus on heikko. Jokainen rakennus tarvitsee valvojan, ja kristitty ihminen pyytää valvojaksi kolmiyhteisen Jumalan. Viisas rakentaja hakee tarvikkeensa niistä varastoista, jotka Ikiaikainen arkkitehti on omiansa varten tarkoittanut. Niissä ”värkeissä” on sertifikaatit kohdallaan. Rakennusohjeet löytyvät Jumalan Sanasta.
Seurakuntarakennuksessa saattaa joskus olla tilanne, joka on kuvattu Valitusvirsien luvussa 4: ”Pyhät kivet on viskelty kaikkien katujen kulmiin.” (jae 1) Uskova ei olekaan sillä paikalla, jolle hänet on tarkoitettu. Jostain syystä hän elää ”kaikkien katujen kulmissa”. Tilanne ei ota pois häneltä Jumalan antamaa pyhyyttä, mutta Jumalan Henki murehtii hänessä. Vihollisemme tykkää pyhien kivien hajallaan olosta, silloinhan Jumalan suunnitelmat eivät pääse toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Nehemian kirjassa kerrotaan vihollisten valpastumisesta rakentamisen edistyessä: ”Kun Sanballat sai kuulla meidän rakentavan muuria, hän vihastui ja suuttui kovin. Hän pilkkasi juutalaisia ja sanoi veljiensä ja Samarian sotajoukon edessä: Mitä nuo kurjat juutalaiset tekevät? Jätetäänkö heidät rauhaan? Tulevatko he uhraamaan? Saavatko he jonakin päivänä työnsä valmiiksi? Herättävätkö he eloon tuhkaläjissä olevat kivet?” (3:33-34)
Jumala vie tahtoaan läpi seurakuntansa, Kristuksen ruumiin kautta. Rakennus on vielä ”vaiheessa”, mutta kerran tulee hetki, jolloin viimeistä elävää kiveä asetetaan paikoilleen. Silloin voidaan sanoa, että ”pakanain täysi määrä on sisälle tullut”. Seurakunnan aikakausi maan päällä päättyy, ja Isä lähettää Poikansa noutamaan omansa.
Kyselen nyt sinulta, millaisista aineksista sinä elämääsi rakennat ja millainen sinun perustuksesi on? Ei sinun tarvitse minulle vastata. Vastaa itsellesi ja Jumalalle. Voit alkaa rakentaa uudestaan ja paremmalle valulle. Jonkun kohdalla voi olla niinkin, että joutuu toteamaan ”värkkien” kelvottomuuden ja uusia ei ehdi enää hankkia. Perustus kuitenkin kestää, koska se on Jumalan valmistama Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Rakennetaan tälle pohjalle!