Varmaa ihmettelet, mihin otsikko viittaa. Kerronpa. Ajelin töistä kotiin eräänä iltana, ja kuinka ollakaan, tien poskessa oli henkilöauto katollaan ja naishenkilö sen vieressä. Koska eräs autoilija oli jo pysähtynyt paikalle ja suoranaista hätää ei ollut, ajattelin ensin jatkaa matkaa. Huomasin, että onnettomuusauton pohjoispuoli jää ilman varoitusmerkkiä, jos poistun. Niinpä asetin autoni varoitusvilkut päällä tien reunaan. Ilman liikenteenohjausta alkaa ihmisiä ja autoja kerääntyä liiaksi saakka kolaripaikalle ja lisävahingot ovat mahdollisia. Lähestyessäni kuljettajaa haistoin ”vanhan viinan”. Pyysin hänet autooni istumaan, sillä oli pakkanen. Toinen autoilija oli soittanut hätäkeskukseen ja ambulanssi tuli melko pian. Nähdessään ison auton majakan vilkkuvan, ”potilas” tiedusteli, onko kysymyksessä poliisi vai ambulanssi. Vastasin sen olevan jälkimmäisen. Huomatessani autoni jalkotilassa avatun oluttölkin, kysyin, ottaako hän sen mukaansa ”lanssiin”. Hetken vaitiolon jälkeen rouva vastasi: ”Heitä pois!” Tottelin käskyä ja vastoin tapojani heitin tölkillisen purkkeineen menemään. Ennen tätä hän oli esitellyt minulle sormiaan, jotka olivat paleltuneet aikaisemmin. Ajattelin, etteivät aikuiselta ihmiseltä raajat palellu ihan huomaamatta. Päihteet olivat tehneet tehtävänsä. Varmaan nuo sanat ”heitä pois”, olisi pitänyt lausua aiemmin. Onneksi muille tiellä liikkujille ei tapahtunut mitään auton alkaessa heittelehtiä.
Edellä mainituisssa tilanteissa meissä syttyy helposti moralisti, joka sanoo: ”Enhän minä, vaan nuo toiset!” Vaikka emme humalassa ajaisikaan, saatamme syyllistyä moneen muuhun asiaan, joka ei ole varsinaisesti laitonta, mutta ei Jumalan silmissä hyväkään. Ainakin pahan puhumiseen toisista sorrumme joskus. Ylinopeuden ajaminen on lähes normaalia, puhumattakaan toisen takapuskurissa ”roikkumisesta”. Lumipöllyssä ja mutkassa ohittaminen on suorastaan hengenvaarallista. Kaikesta tästä voimme sanoa, että ”heitä pois!” Raamatussa puhutaan poisheittämisestä ainakin kahdessa merkityksessä. Ensiksikin Jeesus sanoo: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37) Toiseksi Jumala on luvannut heittää syntimme meren syvyyteen! (Miika 7:19) Kaikenlaisen rojun keräämiseen tuo lause on myös kelvollinen. Paikat pysyy paljon siistimpänä. Ennen kaikkea se on hyvä lääke kaikkeen Jumalan vastaiseen elämään nähden. Hän tahtoo varjella meitä.
Kävin talvella pitämässä tilaisuuden rajan pinnassa Ruotsin puolella. Ajattelin, että on kohteliasta puhua ensin ainakin jotain ”på svenska”. Yleisöstä kuului ääni; ”puhu suomea, ei nämä ole ummikoita!” Niinpä vaihdoin suomeksi. Nämä ihmiset olivat kaksikielisiä, mutta voi olla tilanteita, joissa jäämme toisillemme muukalaisiksi. Erityisesti puhujan, jolla on yleisönsä, tulisi käyttää sellaista kieltä, jota kuulijat ymmärtävät. Sivistyssanoja vilisevä esitelmä jää hedelmättömäksi, ellei yleisö koostu ammattilaisista. Mikäli niitä käyttää, on hyvä avata niiden sisältöä ja näin kartuttaa myös kuulijoiden sanavarastoa ja yleissivistystä. Kerran eräs saarnamies totesi, että akateemisille pitäisi olla omat tilaisuutensa. Olen eri mieltä. Meidän tulee puhua niin, että akateemisetkin ymmärtävät.
Jälleen saa ihmetellä päivän jatkumista. Äsken on ollut kaksi hämärää vastakkain ja nyt saamme nauttia auringon paisteesta pitkälle iltaa kohden. On se niin ihmeellistä. Valon ei tarvitse jäädä ainoastaan luontoon, vaa se saa tulla sydämeemme asti. Vapahtajamme on sanonut: ”Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minua seuraa, jäisi pimeyteen.” (Joh.12:46)
Hyvää ja valoisaa kevättä sinulle!