Äkkiä ajateltuna tässä korona-ajassa ei ole mitään hyvää. Asiaa tarkastellessa nousee esiin kutenkin myös jotain positiivista. Monessa perheessä yhteinen aika on kiireen keskellä jäänyt melko vähiin. Vanhemmat ovat käyneet työssä yleensä kodin ulkopuolella ja lapsia on kuskattu töiden jälkeen kiireellä harrastuksiin. Nytpä onkin pakollista ”laatuaikaa” oikein kunnolla; kukaan ei ole lähtenyt minnekään ja ruokailuaikoina on istuttu saman pöydän ääreen. Voi olla, että joissain kodeissa toisen tai toisten jatkuva läsnäolo on koettu liian ahdistavana ja välit ovat ainakin hetkittäin kiristyneet. Tilanteeseen on ollut pakko sopeutua ja elämä on jatkunut toivottavasti parempana. Ajoittain olosuhteiden tuomat muutostilanteet ovat hyviä henkisen ja hengellisen kasvumme kannalta. Eräs poliisimies kysyi kerran mielipidettäni siitä, miksi avioparit alkavat lomalla riidellä. Jäin itsekin miettimään sitä. Muuta vastausta en löytänyt kuin sen, että normaali ”rumba” katkeaa ja joutuu kohtaamaan toisen ilman ”kulisseja”. Tänä keväänä kulisseja on karsittu ja on ollut aikaa kohdata puoliso ja muut perheenjäsenet. Kaikki eivät ole sitä kestäneet ja rauhoittajia on tarvittu. Uskoisin, että suurimmalta osin suomalaiset perheet ovat selviytyneet hyvin. On ollut hienoa katsella, kuinka tähän asti vähänlaisesti yhdessä liikkuneet perheenjäsenet lähtevät porukalla jaloittelemaan tai pyöräilemään. Luonto on tullut monelle uudella tavalla tutuksi, onhan se ollut lähes ainoa kohde, minne on voinut vapaasti mennä.
Työni puolesta olen soitellut iäkkäille ihmisille kysellen heidän kuulumisiaan. Monella on uskomaton määrä hiihtokilometrejä takana. Eräs tuttavani kertoi, kuinka ladulla pysähdytään keskustelemaan esimerkiksi kirjallisuudesta! On heitäkin, joita yksinäisyys on koetellut rankalla kädellä. Puhelinsoitot eivät milloinkaan korvaa fyysistä lähelläoloa. Laulussa sanotaan, että ihmisellä on ikävä toisen luo. Korona-aika on lisännyt kansalaistemme yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Sitä on jopa verrattu talvisodan henkeen. Eräs 90-vuotias rouva tosin sanoi lehtihaastattelussa, että ”tämä on pahempaa; sota-aikana sai sentään halata!” Rohkenen olla vanhan rouvan kanssa eri mieltä; meidän ei tarvitse odottaa pelolla rintamalta kuuluvia kuolinviestejä ja olla epävarmoja itsenäisyytemme suhteen. Tämä taistelu ei ole yhden tai kahden kansan eloonjäämistaistelu, vaan koko maailmaa koskettava sota näkymätöntä virusta vastaan. Itseään suurina johtajina pitävät miehet eivät mahda tälle vitsaukselle mitään. On opettavaista, että hekin kokevat jossain tulevan rajan vastaan. Tosin jotkut saattavat olla liian kovapäisiä oppiakseen mitään uutta ja hyödyllistä. Osoitan presidentillemme ja maamme hallitukselle kiitoksen kansamme johtamisesta tänä vaikeana aikana.
On sanottu, että paluuta entiseen ei ehkä enää ole. Onko se hyvä vai huono asia? Kansakunta oli pitkään tuudittaunut siihen, että meno jatkuu entisenlaisena ja bruttokansantuote sen kuin kasvaa ja ihmiset rikastuu. Itsestäänselvyydet ovat karisseet pois. Kaikki ei ole meidän hallittavissamme. On meitä suurempia voimia, joille emme voi kenties mitään. Toivottavaa olisi, että suomalaiset ja muut maailman ihmiset alkaisivät etsiä ikiaikaista Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa. Hädän hetkellä ovat suomalaiset johtajiensa ohjaamina ennenkin kääntyneet elävän Jumalan puoleen ja saaneet avun. Tämän kevään kriisi aiheuttaa meille kansakuntana suuren taloudellisen vastuun kannettavaksi. Meidän on hyvä muistaa, mistä olemme tähän saakka selvinneet yhteisillä ponnistuksilla. Maksettaviksi jääneet sotakorvaukset olivat musertavat, mutta niistä selvittiin. 90-luvun lamastakin pääsimme läpi jotenkuten, tosin moni perhe pahasti velkaantuneena. Selviämme tästäki kurimuksesta. Seurakunnan merkitys on kasvanut itse kullekin meistä. ”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin, menkäämme Herran huoneeseen.” (Ps.122:1). Pellossa alamme taas seurakuntana kokoontua kesäkuun alussa fyysisesti yhteen kokoontumisrajoitusten lievennyttyä.
Lainaan kirjoitukseni loppuun Tampereen yliopistollisen keskussairaalan johtajaylilääkäri Juhani Sandin rohkaisevia sanoja: ”Meille on annettu inhimillinen viisaus käyttöön, mutta samalla saamme turvata yliluonnollisen Jumalan apuun ja huolenpitoon…Elämme maailmassa, jossa tapahtuu meidän ymmärryksemme ylittäviä asioita, mutta viime kädessä saamme luottaa siihen, että mitään ei tapahdu taivaallisen Isän tietämättä ja sallimatta.” (Hyvä Sanoma-lehti 5/2020)
Hyvää ja Taivaan Isän siunaamaa alkavaa kesää!