Aloitimme kesän vieton minun riemuylioppilasjuhlieni merkeissä Lappeenrannassa. 50 vuotta on kulunut siitä, kun kirjoitin ylioppilaaksi Kesämäen lukiossa (entinen Saimaan yhteislyseo). Päästötodistus ei kovin hyvää luvannut, mutta Jumala on auttanut tähän päivään asti ja leipää on riittänyt isollekin perheelle. Oli kiva tavata entisiä koulutovereita ja vaihtaa kuulumisia. Toiset tunnisti ulkonäöstä oikein hyvin, joidenkin nimet täytyi tarkistaa. Nopeasti on puolivuosisataa kulunut, ja olen kiitollinen, että olen saanut antaa elämäni Jeesukselle jo parikymppisenä. Seuraavat juhlat olivat muutaman päivän päästä lähellä Suomen keskipistettä. Vaimoni siskon mies täytti 80 vuotta. Hänen pojanpoikansa on huipputaikuri ja ihmetytti meitä juhlassa tempuillaan. Tähän juhlapaikkaan oli Saimaan rannalta ”vain” n. 500 km. Seuraavana päivänä olivat tätini ysikymppiset jonne oli kokoontunut serkkujani. Oli kiva tavata heitä pitkästä aikaa. Ehkä tämä juhla oli viimeisiä laatujaan sukuni kantapaikassa. Kesän jälkeen tämä viimeinen tätini siirtyi kaupunkiin hoivakotiin. Toivottavasti hän viihtyy siellä. Viikko-osakkeemme aika kului Saimaalla loppuun ja muutamaksi päiväksi siirryimme kotikylääni serkkuni mökille. Sain ihailla lapsuudestani tuttua maisemaa.
Viimeinen matkaviikko meillä vierähti Imatran kylpylässä diabetes-kurssilla. Sieltä sai todella monipuolista ja asiantuntevaa opastusta sairauden hoitamiseen. Mieleenpainuvaa oli, kuinka puolisot ovat yhdessä taudin ”kimpussa”. He ymmärtävät, kuinka tärkeää on tukea toista terveiden elämäntapojen omaksumisessa. Näin se on minunkin kohdallani. Lääkärien ja hoitajien ohjeet tahtovat unohtua ja on hyvä, että toinen muistuttaa niistä kotona ja katselee välillä jalkojeni kuntoa. Kurssilla oli kiva nähdä myös toisia kristittyjä ihmisiä. Heitä riittää lähes joka paikkaan. Olemme Jumalan lapsina samojen vajavaisuuksien alaisia toisten ihmisten kanssa. Jeesuksesta sanotaan, että ”Hän oli kipujen mies ja sairauden tuttava”. (Jes.53:3) Olen miettinyt, mitähän kaikkea tuo sanankohta kätkee sisäänsä? Sairastiko Herramme koskaan esimerkiksi flunssaa? Ehkä tuo tieto ei ole tarpeellista. Tärkeintä on tietää, että Hän rakastaa meitä ja on sovittanut ristinpuulla syntimme.
Kesän jälkeen siirryin ”sorvin ääreen” kuskaamaan koululaisia. Siinä aika kuluu joutuisasti hyvin käyttäytyvien lasten ja nuorten parissa. Ehkä tämä on viimeinen lukukauteni kuljettamisessa. Ensi vuonna, jos Herra suo ja elän, täytän 70 vuotta. Eiköhän siinä ole ”nokko”, niin kuin täälläpäin sanotaan.
Hyvää syksyä.
llpo