ISÄNPÄIVÄ

Ilpo Talka | 10.11.2019 21.50

Luin Pekka Juntin kolumnin: Jokaisen tulisi kasvattaa lapsi. (Yle.fi). Siinä hän kirjoittaa: "Välillä aamuyöstä oksennusta siivotessa väsyttää niin, että pelkää sydämensä pysähtyvän. Se on raakaa leikkiä, kun lapset kasvattavat vanhemmistaan aikuisia.” Taitaa se niin olla, että enemmän kuin vanhemmat kasvattavat lapsiaan, lapset kasvattavat vanhempiaan. Parhaassa tapauksessa se on molemminpuolista.

Tyttären perheen luona vieraillessamme vaimoni käteen osui pyyhe, joka herätti muistoja. Tyttäremme sai sen viisi- tai kuusivuotislahjaksi Ivalon kotiimme Helsingistä saakka. Vuosi ennen sen saapumista teimme vierailun eräälle huvilalle, jonka omisti keski-ikäinen pariskunta. He olivat avioituneet jokin aika sitten, eikä heillä ollut lapsia. Vaimo oli ammattinsa vuoksi paljon lasten kanssa tekemisissä. Vierailuiltana tuli iltapalan aika, ja toiseksi vanhin tyttäremme alkoi kaatamaan mehua lasiinsa. Huomatessaan sen, rouva puuttui tilanteeseen toteamalla, etteivät lapset saa heilllä kaataa juomaansa itse. Tunsin lapsiani sen verran, että arvasin jonkinlaisen kohtauksen syntyvän. Isona perheenä saivat lapsemme kotona aika vapaasti palvella itseään pöydässä. Jäljet siivottiin, kun ehdittiin. Tyttäreni sai perusteellisen ”hepakan” asioihinsa puuttumisesta. Hän haukkui hyväntahtoisen emännän ja paineli ulos. Vuotta vanhempi sisko komppasi sisarustaan ja tyrkkäsi tätiä takamuksista moittien samalla keittiön kalustusta. Menin itsekin jäähylle ja toivoin maan nielevän minut. Hetken olin sitä mieltä, että vierailu pitäisi keskeyttää. Se ei tietysti olisi ollut korrektia. Rauhallinen isäntämme vei minut uistattelemaan Inarille ja siitäkin tilanteesta jotenkin selvittiin. Ei aikuisten tarvitsisi kauheasti provosoitua lasten käytöksestä. Yleensä heistä tulee tasapainoisia aikuisia. Vierailumme emännällä oli jotenkin jäänyt syntymäpäivä mieleen, ja niin hän muisti tytärtämme lahjalla. Hän työskenteli lasten parissa, mutta ”hienosäätö” puuttui. Tämä välikohtaus auttoi ehkä ennakoimaan joitain tulevia tilanteita.

Lainaan vielä Pekka Junttia: ”Olen lasteni takia usein uuvahtanut, kätisevä ukonriekale. Mutta ilman heitä olisin jotakin vielä kauheampaa. Olisin peritarkka poika, kengät järjestyksessä eteisessä, leivinuunin eteen varisseet koivunhöytyvät minua suuresti ahdistaisivat. Vaatisin kumppaniltani järjestystä, pitäisin nurmikon vertailukelpoisena. Olisin hillitön materialisti. Olisin itsetietoinen, hankala, pikkuruista elämää elävä keski-ikäistyvä mies. Minussa olisi erinomaiset mulkvistin ainekset.  Olisin minä itse, jolla olisi runsaasti omaa aikaa ajatella maailman pienimpiä epäkohtia.”

Pieni poikani pudotti kylässä ilmapuntarin lattialle, jossa se meni osiin. Kului hetken hiljaisuus, ja hän sanoi: ”Tiedäthän isä sellaisen sanonnan, että vahinkoja sattuu.” Tiesinhän minä, että vahinkoja sattuu niin pienille kuin suurille. Jeesus otti syliinsä lapsia ja siunasi heitä. Hän otti tykönsä aikuisia ja julisti heille synnit anteeksi. Hän ottaa tykönsä kaikenlaisia ihmisiä ja antaa heille uuden Jumalan johdattaman elämän. Televisiossa näin ohjelman, jossa haastateltiin kolmesta henkirikoksesta tuomittua miestä. Hän kertoi olleensa jo 12 vuotta uskossa ja katuvansa entisiä tekojaan. Tehtyä ei  saa tekemättömäksi, mutta loppuelämänsä hän halusi elää Herralleen.

Joskus kuulee sanottavan, että uskoontulo oli aivan oikea ratkaisu ”sille”, kun sen elämäkin oli ”sellaista”. Pelastus on kuitenkin kaikkia ihmisiä varten. ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla.” Tämän vuoksi on Jeesus tullut maailmaan ja kuollut kaikkien puolesta. Tuleva joulu muistuttaa meitä jälleen Jumalasta, joka syntyi ihmisten keskelle. ”Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on koittava kaikelle kansalle.” Saamme talven keskellä jälleen iloita valosta, joka loistaa pimeyden keskellä. Iloitkaamme siitä!

Hyvää joulunodotusta ja siunausta sinulle.