Yleinen

Kynttilästä kevättä

Vanhan kansan sanonta kuuluu, että ”kynttilästä kevättä”. Talven selkä on taitettu ja kynttilänpäivä on merkkinä valon lisääntymisestä. Päivän jatkuminen on uskomattoman nopeaa ja pihalamppua ei ehdi juuri aamulla sytyttää, kun on jo valoisaa. En itse tykkää juuri pimeästä, mutta asuipa missä päin maailmaa tahansa on sen kanssa tultava toimeen. Pimeän talven vastapainoksi saamme ainakin Lapissa …

Kynttilästä kevättä Lue lisää »

Syttyi se sittenkin

Leivinuunin muurattu kylki oli viileä. Onneksi puuliiterissä oli puita: koppa käteen ja puun hakuun. Valkeakylkiset koivut odottivat ottajaansa, muutama sekapuu koppaan mukaan ja askeleet sisälle leivinuunia kohti. Puut uunin arinalle ja muutama tuohikappale antamaan syttymiselle vauhtia. Jos tuon keittiön ikkunan aukasis hiukan, antamaan tulelle imua. Sytty se, mutta eipä liekit jaksaneet kauaa viileitä puunkylkiä pitkin …

Syttyi se sittenkin Lue lisää »

Ristin tien kokemus

”Ristin tien” kokemus Noin 35 vuotta sitten omalta rippikoululeiriltä jäi mieleen lähtemättömästi laulu, joka alkaa sanoilla: ”Herrani, en ymmärrä, kuinka voit mua rakastaa, minua joka olen tuottanut vain tuskia. Sinä tartuit käteeni ja katsoit silmiini. Silloin näin mua rakastat, synneistä myös vapahdat….” Viimeisenä iltana leirillä oli ohjelmassa ns. Ristin tie. Jokainen riparilainen kulki vuorollaan tämän …

Ristin tien kokemus Lue lisää »

Tikku lihassa

Ennen joulun pyhiä päätin tehdä hyvän työn, mutta sainkin itselleni vahingon. Arkinen homma: päätin yllättää tyttäreni ja siivota hänen huoneensa.Eihän asia ole kummonen, mutta a) en ole mikään siivousihminen ja b) tyttöni on jo 20-vuotias. Hyvin meni, kunnes päätin kontaten luututa lattian. Rätti käteen ja tietysti listan reunat tarkasti. Siinä se vahinko sitten tapahtui: sain …

Tikku lihassa Lue lisää »

Erään lääkärin työpäivä

Haluan kertoa erään lääkärin työpäivästä. Tämä lääkäri oli siitä erikoinen, että hän sai opit oikein erikois- lääketieteellisessä. Oikeaa korkeakouluoppia. Hänen opintiensä oli siitäkin erikoinen, että hänellä oli vain yksi opettaja. Yksityisoppilaana hän sai kaiken sen tiedon ja viisauden käytännän työhön. Vaikka hän oli alansa paras, ei hän hakeutunut yksityisvastaanotolle töihin eikä yliopisto- tai keskussairaala palkoille. …

Erään lääkärin työpäivä Lue lisää »

Matka

Teimme matkan ulkomaille, ihan Ruotsiin asti. Asumme kilometrin päässä valtakunnan rajasta, mutta nyt päätimme tehdä vierailun pidemmän kaavan mukaan ja ajella ihan Tukholmaan asti. Minulla on erään ruotsalaisen huoltoasemaketjun kanta-asiakaskortti, jolla saimme Uumajasta kaksi hotelliyötä yhden hinnalla. Ihmettelimme, kun kaupungin kirkon pihalla oli maanantai-iltana suuri joukko ihmisiä. Uutisista selvisi, että kyseessä oli lento-onnettomuudessa kuolleiden laskuvarjohyppääjien …

Matka Lue lisää »

Isänpäivä

Luin Pekka Juntin kolumnin: Jokaisen tulisi kasvattaa lapsi. (Yle.fi). Siinä hän kirjoittaa: “Välillä aamuyöstä oksennusta siivotessa väsyttää niin, että pelkää sydämensä pysähtyvän. Se on raakaa leikkiä, kun lapset kasvattavat vanhemmistaan aikuisia.” Taitaa se niin olla, että enemmän kuin vanhemmat kasvattavat lapsiaan, lapset kasvattavat vanhempiaan. Parhaassa tapauksessa se on molemminpuolista. Tyttären perheen luona vieraillessamme vaimoni käteen …

Isänpäivä Lue lisää »

Elävät kivet

Keski-Suomessa on seurakunta, jonka nimi on ”Elävät kivet”. Istuin kerran erään vanhemma saarnamiehen kanssa kahvilla lähellä kyseisen seurakunnan kokoontumistiloja. Nimi näkyi selvästi meidän pöytäämme. Ystäväni piti lyhyen raamattutunnin “elävistä kivistä”. Pääopetus oli se, että kiven tekee eläväksi se, että se on rakennuksessa omalla paikallaan toisten joukossa. Pietari kehottaa ensimmäisessä kirjeessään näin: ”Tulkaa Hänen luokseen, elävän …

Elävät kivet Lue lisää »

Onko koronassa mitään hyvää?

Äkkiä ajateltuna tässä korona-ajassa ei ole mitään hyvää. Asiaa tarkastellessa nousee esiin kutenkin myös jotain positiivista. Monessa perheessä yhteinen aika on kiireen keskellä jäänyt melko vähiin. Vanhemmat ovat käyneet työssä yleensä kodin ulkopuolella ja lapsia on kuskattu töiden jälkeen kiireellä harrastuksiin. Nytpä onkin pakollista “laatuaikaa” oikein kunnolla; kukaan ei ole lähtenyt minnekään ja ruokailuaikoina on …

Onko koronassa mitään hyvää? Lue lisää »

Heitä pois

Varmaa ihmettelet, mihin otsikko viittaa. Kerronpa. Ajelin töistä kotiin eräänä iltana, ja kuinka ollakaan, tien poskessa oli henkilöauto katollaan ja naishenkilö sen vieressä. Koska eräs autoilija oli jo pysähtynyt paikalle ja suoranaista hätää ei ollut, ajattelin ensin jatkaa matkaa. Huomasin, että onnettomuusauton pohjoispuoli jää ilman varoitusmerkkiä, jos poistun. Niinpä asetin autoni varoitusvilkut päällä tien reunaan. …

Heitä pois Lue lisää »