2022

MIEHET METSÄLLÄ

Meillä oli yökylässä nelivuotias pojanpoikamme. Herättyämme mietimme, mitä sinä lauantaina tekisimme. Nuorimies halusi metsästämään. Mietimme, lähdemmekö hirvestämään vai linnustamaan ja päädyimme jälkimmäiseen. Ennen lähtöä piti tietysti tutustua alan kirjallisuuteen, jota löytyi hyllystämme. Katselimme, millaisia eläimiä luonnossa liikkuu. Poika ei vaikuttanut miltään harrastelijalta, vaan hän puhui ruoasta, jota metsästä saa. Ennen lähtöämme söimme ”Englannin hirveä”, joksi …

MIEHET METSÄLLÄ Lue lisää »

MEILLÄ MUUTETAAN

Olen joskus kuullut runon, jossa sanotaan: ”Vanha kehno istui kuorman päällä ja sanoi; meillä muutetaan, meillä muutetaan” (Pölkki). Runoilija kertoo siinä ihmisestä, joka halusi siirtyä toiseen seurakuntaan entisen käydessä hänelle sopimattomaksi. Kertomuksessa kuvataan, kuinka luonteemme ja heikkoutemme siirtyvät meidän mukanamme, vaikka ympäristö muuttuisikin. On parempi, että annamme Jumalalle mahdollisuuden muuttaa meitä, kuin yrittämällä muuttaa toisia …

MEILLÄ MUUTETAAN Lue lisää »

Vapaus

Luulin tätä ensin normaaliksi yskäksi ja äänen menetykseksi, koska samankaltaista on ollut ennenkin. Ostin varmuuden vuoksi koronatestipakkauksen, josta en kuitenkaan löytänyt suomenkielisiä ohjeita testin tekemisestä. Niinpä tein testin pakkauksessa olevien kuvien perusteella. Nuukana miehenä olin ostanut vain yhden testipakkauksen ja vaimoni patisti ostamaan lisää. Lisäksi hankin uuden kuumemittarin, koska vanha ei pelannut. Kuinka ollakaan, puolisoni …

Vapaus Lue lisää »