MIEHET METSÄLLÄ

Meillä oli yökylässä nelivuotias pojanpoikamme. Herättyämme mietimme, mitä sinä lauantaina tekisimme. Nuorimies halusi metsästämään. Mietimme, lähdemmekö hirvestämään vai linnustamaan ja päädyimme jälkimmäiseen. Ennen lähtöä piti tietysti tutustua alan kirjallisuuteen, jota löytyi hyllystämme. Katselimme, millaisia eläimiä luonnossa liikkuu. Poika ei vaikuttanut miltään harrastelijalta, vaan hän puhui ruoasta, jota metsästä saa. Ennen lähtöämme söimme ”Englannin hirveä”, joksi hän pekonia kutsui. Mistä hän nimen oli keksinyt, jäi arvoitukseksi. Menimme asekaapille ja selitin hänelle, mikä ase on mitäkin tarkoitusta varten ja valitsimme sopivan. Itselleen hän otti pitkän kenkälusikkapyssyn ja kiikarit kaulaan. Tietysti tällaista suurta jahtia varten täytyy olla kunnon eväät,  lämmintä kaakaota ja voileivät. Kaverini ei kelpuuttanut mitä tahansa mukia juoma-astiaksi, vaan kuksat ne pitää olla oikeilla erämiehillä.

Ajaessamme kohti unelmiemme riistamaita selitin pojanpojalleni, että missä tahansa ei voi metsästää, vaan täytyy olla lupa. Koetin selittää valtion maista, mutta nelivuotiaan käsitys valtiosta voi olla vielä hatara. Saavuttuamme päämääräämme otin repun selkääni ja haulikon pois pussista. Taitettuani aseen ja panostaakseni sen, aloin kaivella taskujani. Käydessäni asekaapilla, päälläni oli ollut toinen takki, jonne olin laittanut panokset. Niinpä kaivelin nyt tyhjiä taskuja. Pelkäsin pojan pettyvän tyhjän aseeni vuoksi. Koetin liennyttää tilannetta sanomalla, että narrataan eläimiä. Ne luulee, että pyssy on ladattu. Tämä selitykseni taisi mennä  täydestä. Jonkin matkaa käveltyämme löytyi kaatunut puunrunko, jonka päälle istuuduimme. Siinä oli hyvä syödä eväitä ja juoda kuksista kuumaa kaakaota. Tämä vaihe erästyksessä lieneekin usein se paras kohta vanhemmillekin metsästäjille ja kalastajille. Välipalan jälkeen teimme vielä pienen lenkin ennen autolle siirtymistä. Poikani oli luvannut lämmitää mökillään saunan, joka oli erämiehiä odottamassa. Tieto lämpimästä saunasta teki ”riistamailta” irrottautumisen helpoksi.

Matkalla mökille meillä tuli puhe kuolemasta. En muista, mistä keskustelumme sai alkunsa. Kaverini kyseli kuinka kauan vielä eläisin, johon totesin, ettei sellaista voi tietää.  Sanoin, että uskomalla Jeesukseen saamme elää Jumalan luona aina. “Kuoleeko Jeesus”, kuului uusi kysymys. Vastasin, ettei Jeesus kuole. En mennyt tällä kertaa sen pitemmälle teologiassa, johon kuuluvat myös Joulun ja pääsiäisajan tapahtumat. Jeesuksen ei tarvitse jäädä meille seimen lapseksi, jonka syntymää muistellaan kerran vuodessa. Hänen ei tarvitse jäädä myöskään riippumaan ristille eikä pimeään hautaan, vaan tiedämme Hänet ylösnousseeksi Vapahtajaksi ja Herraksi, joka kerran tulee takaisin. Tälläkin hetkellä saamme panna toivomme elävään Jeesukseen, joka rukoilee omiensa puolesta.

Mökkirantaan saavuttuamme pelasimme hetken jäällä ”tossukiekkoa” jonka jälkeen menimme saunaan. Toivon, että pojanpojalleni jäi päivästä kivat muistot.

Ties monennenko kerran yhdessä vaimoni kanssa asettelimme kyntteliköt ikkunoille ilahduttamaan meitä ja ulkona liikkuvia. Pimeänä vuodenaikana on ihana nähdä valon loistavan. Jumala lähetti valonsa meille lahjana.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes.9:1).

Haluan toivottaa sinulle oikein hyvää ja siunattua adventtiaikaa ja joulunodotusta.